: Crimes of the Future
Olen nyt pari päivää fiilistellyt David Cronenbergin uuden elokuvan Crimes of the Future (2022) traileria.
Kiimani elokuvaa kohtaan oli jo lähtökohtaisesti kova. Juoni kun kuulemma kehkeytyi uusia elimiä kehoissaan kasvattavan ja näitä performanssitaiteena poistattavan pariskunnan (Viggo Mortensenin ja Léa Seydoux) ympärille. Cronenberg oli siis tekemässä paluuta paitsi scifin myös groteskilla kehokuvastolla leikittelevän kauhun pariin!
Ei niin, ettenkö pitäisi erinomaisen paljon Cronenbergin myöhäisemmästä tuotannosta. Eastern Promises (2007) ja History of Violence (2005) olivat vahvoja, niin ikään Mortensenin fyysisyyden varassa operoivia trillereitä ja Cosmopolis (2012) sekä Maps to the Stars (2014) esittelivät sen Robert Pattinsonin, josta kehkeytyi eräs lempinäyttelijöistäni. Puhumattakaan Julianne Mooren työskentelystä jälkimmäisessä elokuvassa.
Mutta kuten suurella osalla Cronenberg-faneista, on ohjaajan varhaisemmilla body horror -tieteiselokuvilla erityinen paikka sydämessäni. Ensimmäinen näkemäni Cronenberg oli muodonmuutoskauhu Kärpänen (1986). Olin kahdentoista ja oli selvää, että erikoistehosteet tekivät vaikutuksen. Hieman liian nuorena näin myös väkivaltaisen seksuaalisen fetissin ympärille virittyvän elokuvan Crash (1996), jonka mahdollista hienoutta en aivan ensikatsomalta ymmärtänyt.
Mutta pohjatyö Cronenbergin fanittamiselle oli yhtä kaikki tehty. Myöhemmin ohjaajan maailma avautui minulle erityisesti mediakulttuuria ruotivien elokuvien Scanners - tappava ajatus (1981) ja Videodrome - tuhon ase (1983) myötä. Näistä voisi filosofoida vaikka kuinka pitkään, joten kun ruudulle välähtää uutta Cronenbergin tieteisfiktiota, käyvät kylmät väreet vielä kymmenennelläkin katsomiskerralla.
Crimes of the Futuren trailerissa biomekaanisilta luurangoilta näyttävät koneet leikkelevät alastomia raajoja, leikkauspöytä on kuin sarkofagi ja ränsistyneissä ruskeasävyisissä huoneissa korvat otsaansa kasvattanut mies tanssii balettia. Rakastavaiset nuolevat toistensa leikkaushaavoja ja trailerin päällä kuullaan postmodernia pohdintaa kehon tyhjyydestä.
Toivosta, että äärirajoilleen työnnettynä materiasta löytyisi jokin merkitys – sillä mitään muuta kuin materiaa ei elokuvan maailmassa tunnu olevan olemassa. Ei ehkä edes kipua. Howard Shoren aavemmainen musiikki tukee trailerin outoa, painostavan eroottista tunnelmaa. Ja jos joku toinen auteur olisi kirjoittanut elokuvaansa repliikin "surgery is the new sex"
, olisi häntä varmasti syytetty Cronenbergin plagioimisesta.
Elokuvan Ranskan ensi-ilta oli eilen, Suomen ensi-illasta ei ole ainakaan Filmikamarin sivuilla tietoa. Harmi sinänsä, sillä tämän taidepläjäyksen vuoksi jaksaisin jo vetää FFP3-maskin naamalle ja lähteä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen elokuvateatteriin. Ja jos pätkä on puoliksikaan niin hyvä kuin trailerinsa, todennäköisesti useampaan otteeseen.